Arja Juvosen valtuustoaloite maastopyöräilyreittien kartoittamisesta ja mahdollisesta lisäämisestä ja keskuspuiston opastaulujen uusimisesta Espoossa

Tällä valtuustoaloitteella esitetään, että Espoo kartoittaa alueellisten maastopyöräilyreittien monipuolisuutta ja riittävyyttä sekä ryhtyy tarvittaessa toimiin lisätäkseen niitä. Aloitteella esitetään myös selvitettäväksi Bike Park -tyylisen maastopyöräpuiston mahdollisuutta Espoossa. Lisäksi ehdotetaan, että Keskuspuiston opastaululut uusitaan niiden kuluneiden merkintöjen vuoksi ja samalla niihin lisätään maastopyöräilyreitille opastavat merkinnät.

Maastopyöräily on suosittu harrastus- ja urheilulaji ja sitä harrastetaan monissa eri ikäryhmissä. Sähkökäyttöiset maastopyörät ovat myös entisestään lisänneet ja innostaneet harrastajia lajin pariin. Maastopyöräily kehittää sen harrastajaa monipuolisesti. Harrastajat liikkuvat metsäisillä poluilla, jossa luonto ja maasto tulevat lähelle ja tutuksi. Suomesta löytyy myös vain pyöräilyyn tarkoitettuja maastopyöräilykeskuksia, kuten esimerkiksi Bike Park Meri-Teijossa, jossa on neljä vaativuudeltaan eritasoista rataa. Maastopyöräpuistot ovat myös kansainvälisesti kasvava trendi.

Maastopyöräily on fyysinen laji, joka lisää harrastajansa voimaa, kestävyyttä, nopeutta, tasapainoa ja teknistä osaamista. Maastopyöräily ja pyöräily ylipäänsä, on myös yhä enemmän turistien mielenkiinnon kohteena ja suomalainen bikeland.fi-nettisivusto esitteleekin laajasti Suomen pyöräilyreittejä ja pyöräilytapahtumia etelästä pohjoiseen. Sivuston tarkoituksena on lisätä maamme tunnettavuutta pyöräilymaana.

Espoo on kehittänyt erilaisia liikuntamahdollisuuksia kiitettävästi ja Espoon Keskuspuisto tarjoaa jokaiselle jotakin: talvella hiihtoladut ovat hyvin hoidetut ja kesäisin pyörä- ja lenkkimaastot houkuttelevat liikkumaan. Maastopyöräilijät saapuvat Keskuspuistoon kevättalvella, sillä siellä sijaitsee neljä kilometriä pitkä maastopyörärata. Toinen rata on Espoon Oittaalla (1,3,km) ja Reitti 2000 (110 km) kulkee neljän Uudenmaan kunnan alueella. Alueellisesti maastopyöräilyyn tarkoitettuja reittejä voidaan todeta kuitenkin olevan vähän.

Maastopyöräilyyn liittyvä nettisivusto fillarifoorumi.fi on alan harrastajien käytössä aktiivisesti ja sivustolla jaetaan kokemuksia harrastuksesta ja reiteistä. Huolta on kannettu muun muassa siitä, että jos maastopyöräreitti risteää hiihtoladun tai kävelypolun kanssa, lisää se kaikkien turvattomuutta ja voi johtaa maastopyöräilyn rajoittamiseen. Siksikin on tärkeää, että reitit suunnitellaan niin turvallisuus kuin kestävän kehitystkin huomioiden. Kun reitit ovat virallisia ja selkeästi osoitettuja ja niitä on riittävästi erilaisiin tarpeisiin, voidaan onnettomuusriskiä ja kohtaamisia muiden reitillä liikkuvien kesken välttää. Uusien maastopyöräreittien suunnittelussa on huomioitava toki myös luontoarvot ja reitit on suunniteltava siten, etteivät ne vaaranna luontoa ja sen ekosysteemiä.

Jotta maastopyöräilyä voisi harrastaa monipuolisesti, tulisi käytössä olla reittejä niin vasta-alkajille kuin myös jo taitaville ja uusia maastohaasteita etsiville alan harrastajille. Eritasoiset reitit kannustavat ja rohkaisevat maastopyöräilijöitä lajin pariin ja houkuttelevat myös turisteja tutustumaan Espooseen. Maastopyöräilyreittien saavutettavuus on myös tärkeää esimerkiksi nuorille.

Pyöräily on ympäristöystävällinen tapa liikkua luonnossa ja se kannustaa aktiiviseen elämäntapaan. Liikunta lisää hyvinvointia ja ennaltaehkäisee tuki- ja liikuntaelinsairauksia.

Uudenmaan virkistysalueyhdistys on kuntien yhteinen maakunnallinen toimija, jonka toiminta-ajatuksena on luoda puitteet hyvinvointia lisääville luonnossa liikkumisen kokemuksille. Yhdistyksen artikkelissa kerrotaan, että maastopyöräilyn harrastajamäärä on noussut: 25–44 -vuotiaista miehistä liki joka 5. maastopyöräilee, ja koko väestöstä osuus on 12%. Suomessa on noin 0,6 miljoonaa maastopyöräilijää ja heillä on yhteensä noin 10 miljoonaa maastopyöräilyn harrastuskertaa vuodessa. Lajin kasvuvauhti viimeisten 10 vuoden aikana tarkoittaa, että Suomeen on tullut 1 500 uutta maastopyöräilyn harrastajaa joka ikinen kuukausi. ( https://uuvi.fi/fi/ulkoilun-tavat-ja-lajit-muuttuvat/ artikkeli 20.4.2023 Anne Rautiainen)

Espoossa 26.2.2024

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa